Yrityksen verkkosivu-uudistuksen tärkeimmät syyt

Yritykset uusivat verkkosivustonsa keskimäärin 2-5 vuoden välein. Jokaisella yrityksellä on omat syynsä sivujen uusimiselle ja tärkeintä onkin tunnistaa tekijät, jotka osoittavat uudistuksen olevan ajankohtainen. Seuraavaksi esitellään keskeisiä yrityssivujen uudistamiseen ajavia tekijöitä.

Muutokset yrityksen liiketoiminnassa tai brändissä

Merkittävin syy yritykselle uusia verkkosivut on se, että ne eivät enää vastaa tämän päivän tarpeita. Nettisivut voivat itsessään olla aikansa eläneet tai brändiuudistuksen tuomat uudet tuulet ajavat sivustouudistukseen. Joissain tapauksissa yrityksen suunta on voinut muuttua niin radikaalisti, että vanhan sivuston sisältöjen päivittäminen ei yksin riitä. Muutokset alan trendeissä, kohdemarkkinassa tai myyntimalleissa voivat myös kannustaa yrityksiä uusimaan verkkosivut.

Ennen sivustouudistuksen aloittamista, tulee sivujen rooli yrityksen strategiassa olla selvillä, jotta ne voidaan rakentaa ajamaan kohti asetettuja tavoitteita. Mikäli yrityksellä ei ole käytössä markkinointistrategiaa, voi verkkosivujen rooli olla epäselvä ja ne jäävät helposti rullaamaan taka-alalle aiheuttaen enemmän kuluja kuin tuloja.

Nettisivujen tulosten seuranta tuntuu olevan haasteena myös monilla. Valitsemalla verkkosivualusta sekä käytettävät analytiikkatyökalut asetettujen tavoitteiden pohjalta, on saavutettujen tulosten osoittaminen huomattavasti helpompaa.

Sivuston ja sen sisältöjen päivittäminen on haastavaa nykyisellä järjestelmällä

Yritysten verkkosivut ovat olemassa niiden sisältöjen vuoksi. Jos niiden päivittäminen on vaikeaa, on asetettuihin tavoitteisiin haastavaa päästä. Mikäli verkkosivualusta on peräisin internetin alkuajoilta, ei sisältöjen päivittämiseen tarvittavat ominaisuudet välttämättä vastaa tämän päivän tarpeita. Tämän vuoksi verkkosivujen julkaisujärjestelmän valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta sivujen päivittäminen olisi mahdollisimman helppoa.

Vanhan sivuston korjaaminen ei enää kannata

Joskus yrityksen nettisivujen kanssa voi käydä sama kuin vanhalle autolle. Vanhan remontointi kustantaisi saman verran kuin uuden hankinta. Sivuston hitaus tai heikko käyttökokemus eivät yksin vielä ratkaise päätöstä sivustouudistuksesta, sillä näitä pystytään monesti optimoimaan ilman suuren kokoluokan uudistusta. Ajauduttaessa kuitenkin siihen pisteeseen, että sivuston tekninen toimimattomuus johtaa sivustouudistukseen, on teknistä velkaa ehtinyt kertyä jo merkittävästi. Huolellisella sivuston teknisellä auditoinnilla voidaan arvioida onko nykyisen sivuston optimointi kannattavaa. Auditoinnissa kannattaa huomioida tällä hetkellä erityisesti Googlen lanseeraamat Web Vitals -metriikat, jotka mittaavat sivuston suorituskykyä, laatua ja niiden kävijöilleen tarjoamaa käyttökokemusta.

Verkkosivut eivät ole koskaan täysin valmiit

Verkkosivu-uudistuksen saattaminen maaliin ei tarkoita sitä, että voi nostaa huolettomana jalat pöydälle ja odottaa eläkepäiviin asti kestäviä rahavirtoja. Netti on jatkuvassa muutoksessa. Käyttäjien tarpeet ja teknologiat sekä yritysten tavoitteet muuttuvat sekä uusia kilpailijoita tulee markkinoille lisää. Tämän vuoksi verkkosivuja ja niiden sisältöjä tulee jatkuvasti päivittää ja optimoida vastaamaan niille asetettuja tavoitteita sekä asiakkaiden tarpeita.

Olemassa olevan sisällön hinkkaaminen ei myöskään yksin riitä vaan verkkoon tulee luoda jatkuvasti uutta sisältöä, joka tuottaa kohderyhmällesi arvoa. Hakukoneet ymmärtävät päivä päivältä paremmin aihekokonaisuuksia ja ne mielellään tarjoavat hakutulosten kärjessä sellaisia sivustoja, jotka tarjoavat kävijöilleen kattavasti tietoa heidän etsimästään aiheesta.

Jatkuvan sivustokehityksen yhteydessä on ensiarvoisen tärkeää seurata tuloksia ja tehdä kehitystoimenpiteet dataan perustuen. Optimointi- ja kehitystyö on parhaimmassa tapauksessa kokopäivätyötä. Yritysten tulee punnita pystyvätkö he itse siitä suoriutumaan vai tulisiko hommaan valjastaa toimija, jolla on tarvittavat resurssit ja enemmän kokemusta alalta.

Lataa verkkosivuston ostajan opas

Lue seuraavaksi