Blogi

Verkkosivut

WordPress, HubSpot ja muut julkaisujärjestelmät vertailussa

Petja Savoila, markkinointi MEOM

verkkosivujen julkaisujärjestelmät

Julkaisujärjestelmää valitessa on olennaista huomioida, että se palvelee juuri sitä tarvetta mitä varten olet sivuja hankkimassa. Ei karhumetsällekään kannata lähteä pelkän ritsan kanssa, mutta panssarivaunu olisi jo hieman liioittelua.

Koostimme tähän alle vertailun eri julkaisujärjestelmistä, joihin tulee törmättyä. Lopussa vielä yhteenveto meidän suosituksistamme.

WordPress

WordPress on tällä hetkellä maailman käytetyin julkaisujärjestelmä, jonka päälle rakennetaan lähes joka kolmas verkkosivusto. Sen suosio kasvaa edelleen voimakkaasti, johtuen muun muassa avoimesta lähdekoodista, helposta käytettävyydestä ja aktiivisesta kehittäjäyhteisöstä. WordPress on sisältömarkkinoinnin “kattojärjestön” CMI:n suosittelema julkaisujärjestelmä verkkosivuille.

WordPressillä onnistuu myös verkkokaupan perustaminen. WordPressin WooCommerce on hyvä valinta kauppiaalle, jolla tuotemäärä ei ole kovin suuri ja monimutkaiselle räätälöinnille ei ole tarvetta.

PlussatMiinukset
+ Sisällön helppo hallittavuus ilman teknistä osaamista– Ylläpidon haasteet päivitysten osalta
+ Hakukoneystävällisyys– Raskas alusta ilman hyvää palvelinratkaisua
+ Mahdollistaa hyvin monipuolisia toteutuksia taitaville tekijöille– Joidenkin lisäosien yhteensopivuus
+ Saatavilla paljon lisäosia 
+ Aktiivinen kehittäjäyhteisö 

Kenelle: Aktiivisille sisällöntuottajille

Hankintakustannukset: 10 000€ – 60 000€
WordPress-sivustojaThe New York TimesTechCrunchMoventasFirstbeat

Drupal

Kuten WordPress, myös Drupal perustuu avoimeen lähdekoodiin ja sen kehittäjäyhteisö on pysynyt verrattain aktiivisena vuodesta 2001. Verrattuna WordPressiin, verkkosivuston kehittäminen Drupalille vaatii jo keskimääräistä enemmän ohjelmointiosaamista. Toisaalta, Drupalilla on osaavissa käsissä mahdollista kehittää monimutkaisempia verkkopalvelutoteutuksia, ja se onkin yleensä vahva vaihtoehto puhuttaessa enterprise-tason verkkosivuista, tai vaikka sähköyhtiön verkkopalvelusta. Suomessa Drupaliin luottavat muun muassa monet mediatalot ja tunnetut kuluttajabrändit kuten Lumene.

Drupalilla toteutetaan myös paljon keskisuuria e-commerce-toteutuksia. Siis niitä, joihin WordPress olisi aivan liian kevyt, mutta Magento liian raskas.

PlussatMiinukset
+ Sopii hyvin monimutkaisempiinkin toteutuksiin– Vaatii paljon teknistä osaamista
+ Tukee hyvin usean domainin hallintaa– Kallis ja hidas kehittää
+Soveltuu hyvin yhteisöjen ja sosiaalisten palveluiden alustaksi– Vaikeampi löytää yhtä paljon hyviä kehittäjiä kuten WordPressillä

Kenelle: Julkishallinto, monimutkaisemmat toteutukset ja E-commerce
Hankintakustannukset: 20 000€ – 200 000€
Drupal-sivustojaTeslaPinterestNokiaLumene

HubSpot

HubSpot on inbound-markkinointijärjestelmä, joka sisältää julkaisujärjestelmän ominaisuudet. Palvelulla on vahva jalansija erityisesti Yhdysvalloissa ja Suomessakin HubSpot-kumppaneiden määrä kasvaa tasaista tahtia.

HubSpotin pääidea on yhdistää kaikki markkinointisisältö, sisällönhallinta sekä analytiikka yhden palvelun taakse. Järjestelmästä löytyy myös ominaisuudet markkinoinnin automaatioon, asiakashallintaan sekä myynnin ohjaamiseen. HubSpotin erityisenä vahvuutena on yksityiskohtainen kävijäanalytiikka, minkä avulla pystytään tekemään oikeita markkinointitoimenpiteitä ja siten tehostamaan myyntiä.

Alusta ei ole kuitenkaan kovin tuttu monille kehittäjille. HubSpot CMS ei välttämättä ole paras vaihtoehto brändisivuille tai -sivustoille, joiden tarkoitus on toimia lähinnä näyteikkunana ilman sen suurempia markkinoinnin tavoitteita. Mikäli aiot panostaa täysillä sivustolla tehtävään markkinointiin ja myyntiin, on HubSpot tällöin vahva kandidaatti.

HubSpotin vahvuuksiin lukeutuu sen hyvä integroitavuus. Esimerkiksi yhdistämällä HubSpotin WordPressiin saat käyttöösi molempien alustojen parhaat puolet, mikä mahdollistaa monipuolisemmatkin ratkaisut.

Monet järjestelmää käyttävät yritykset hankkivat itselleen HubSpot-kumppanin, jotta alustasta saadaan kaikki irti ja tuloksia saadaan nopeammin, kun ei itse tarvitse hallita niitä hienoimpia kikkoja, joiden opetteleminen on aikaa vievää puuhaa.

PlussatMiinukset
+ Sisältää CRM:n ja tehokkaat raportointityökalut– Ei ole kovin tuttu alusta useimmille kehittäjille
+ Tehokas järjestelmä myynnin kasvattamiseen– Modulaarisuus rajoittaa designia
+ Helppo integroida eri järjestelmiin– Suljettu järjestelmä
+ Erittäin helppokäyttöinen 

Kenelle: Inbound-markkinoijalle, joka haluaa pitää kaikki langat käsissään
Hankintakustannukset: +10000€ (+ 3000€ – 50 000€/vuosi)
HubSpot-sivustojaHotjarHowspace

Squarespace

Squarespace nousee listalle, sillä se on lukuisista ”Wysiwyg” -tyylisistä julkaisujärjestelmistä ylivoimaisesti kovimmassa nosteessa. Toisin kuin monissa muissa julkaisujärjestelmissä, Squarespacen hyödyntämisessä ei tarvita ollenkaan HTML-osaamista, vaan sivua voidaan muokata osoittamalla ja siirtämällä elementtejä. Soveltuu hyvin nopeiden laskeutumissivujen tekoon.

PlussatMiinukset
+ Sivustojen tekeminen todella nopeaa– Sopii vain sisällön esittämiseen
+ Ulkoasu hyvin räätälöitävissä osaavissa käsissä– Saatavilla vähän lisäominaisuuksia
+ Aloittelijaystävällinen alusta– Ei sovi villeimmille verkkosivuideoille

Kenelle: Pienille yrityksille, henkilöbrändeille, räätälöidyille verkkopalveluille, sovellusten esittelyyn
Hankintakustannukset: +6000€ (+ kk-kustannukset alkaen 11€/kk)
Squarespace-sivustojaPixarVogue27 Crags Stories

Concrete5

Järjestelmän kehitys alkoi jo vuonna 2003 ja se uudistui merkittävästi 2008, jolloin julkaistiin Concrete5, jonka tunnemme tänä päivänä. Alustan kehityksen pääperiaatteet ovat yksinkertaisuus, joustavuus ja monipuolisuus. Sivustopohjien luominen toimii Squarespacen tapaan raahaa ja pudota -menetelmällä. Kuten monet aiemmin esitellyt järjestelmät, on Concrete5 myös avoimen lähdekoodin alusta. Blogialustaksi se ei kuitenkaan sovellu hyvin työkalujen ja muiden ominaisuuksien puolesta.

PlussatMiinukset
+ Vaivaton sisällön muokkaaminen– Ei sovellu blogialustaksi
+ Koodin laatu parempi kuin muissa avoimen lähdekoodin järjestelmissä– Laajennukset usein maksullisia
+ Vähän tietoturvahyökkäyksiä– Vähän hyviä kehittäjiä

Kenelle: Keskisuuret verkkosivutoteutukset, räätälöidyt markkinointisivut
Hankintakustannukset: +10 000€
Concrete5-sivustojaKeskisuomalainen.comMaa- ja vesitekniikan tuki

Webflow

Webflow mahdollistaa designereiden toteuttaa sivustot alusta loppuun ilman varsinaista ohjelmointiosaamista. Koodin ymmärrys auttaa kuitenkin huomattavasti sivuston muokkaamisessa. Tästä syystä laadukkaan sivuston teko vaatii kokeneen ja työkalun hyvin tuntevan suunnittelijan. Webflow käyttää Photoshopin kaltaista editoria, mutta joidenkin elementtien muokkaus vaatii tekijältä HTML-kikkailua.

PlussatMiinukset
+ Kokenut suunnittelija pystyy toteuttamaan sivuston itsenäisesti– Ei sovellu kokemattomille suunnittelijoille
+ Soveltuu hyvin prototyyppaukseen– Rajallinen määrä valmiita sivupohjia
+ Koodi voidaan vielä zip-tiedostoon ja siirtää toiseen järjestelmään– Kallis perus verkkosivutarpeisiin

Kenelle: Kokeneille suunnittelijoille, prototyyppaukseen
Hankintakustannukset: Hyvällä suunnittelijalla +6000€ (+ kk-kustannukset alkaen 16$/kk)
Webflow-sivustojaIMDB prototyyppiPelastussuunnitelma.fi

Wix

Wix on hyvässä nosteessa oleva, pilvessä toimiva verkkosivujen rakennusalusta, joka sopii pienille yrityksille ja henkilöbrändisivuille. Kuten Squarespace ja Concrete5, Wixillä sivustojen tekeminen tapahtuu valmiita elementtejä liikuttamalla, eikä siten vaadi ohjelmointiosaamista. Wix-sivustot toimivat heidän omilla palvelimillaan, eli niitä ei tarvitse hankkia sivustoa varten erikseen. Järjestelmästä löytyy myös työkalut verkkokaupan kehittämistä varten. Wix käyttää valmiita sivupohjia, eli jos pohjista ei löydy mieleistä niin kannattaa alustaksi miettiä suosiolla jotakin muuta vaihtoehtoa.

PlussatMiinukset
+ Sisällön ylläpitäminen helppoa– Sivupohjia ei voi muokata
+ Paljon ideoita herättäviä sivupohjia– Mainostavat itseään ilmaisena, mutta ilmaisversiolla ei tee mitään
+ Ei vaadi ohjelmointiosaamista– Ei sovellu suuremmille sivustoille

Kenelle: Pienen budjetin toteutuksille, valmiita sivupohjia etsiville
Hankintakustannukset: +6000€ (+ kk-kustannukset alkaen 4,50€/kk)
Wix-sivustojaVintiqueValotalive

Episerver

Episerver kilpailee ominaisuuksiltaan Drupalin kanssa, mutta toisin kuin edellä mainittu, se ei ole open source -järjestelmä. Järjestelmälle ei siis pyöri kehittäjiä joka nurkassa, ja kustannukset saattavat nousta verkkopalvelulle helposti yli 100 000€:n.

PlussatMiinukset
+ Käyttäjäystävällisempi sisällöntuotannolle kuin Drupal– Huono räätälöitävyys
+ Hyvät ominaisuudet sivujen A/B-testaukseen– Suuret lisenssi- ja hosting-kulut

Kenelle: Julkishallinto ja monimutkaisemmat toteutukset
Hankintakustannukset: +100 000€
Episerver sivustojaTerveystalo

“Meidän oma julkaisujärjestelmä”

Suomestakin löytyy muutamia tahoja, jotka kehittävät omia julkaisujärjestelmiään. Näistä esimerkkeinä Valun Base C7 ja Poutapilven P4. Näitä tarjotaan yleensä isompiin (+100 000€) projekteihin. Koodiviidakon Sivuviidakko taas sopii paremmin pienemmille toteutuksille. Monet näistäkin julkaisujärjestelmistä ovat ihan päteviä värkkejä, mutta toimittajaloukun takia valintaa kannattaa harkita ainakin muutama kerta. Esimerkiksi WordPress ja Drupal taipuvat usein ainakin lähes vastaaviin tarpeisiin.

PlussatMiinukset
+ Mahdollistaa erikoisemmat toteutukset– Toimittajaloukku

Kenelle: Spesifiin tarpeeseen, esim. sähköinen vuosikertomus
Hankintakustannukset: +10 000€

Meidän suosituksemme?

Kuten alussa mainitsin, kannattaa julkaisujärjestelmä valita sen mukaan oletko lähdössä metsästämään mesikämmeniä vai keräiletkö perhosia. Olemme itse valinneet WordPressin useimmissa projekteissamme sen helppokäyttöisyyden, räätälöitävyyden, turvallisuuden, hakukoneystävällisyyden ja kustannustehokkuuden vuoksi. Mikäli tavoitteenasi on luoda verkkosivuistasi tehokas myyntiä lisäävä markkinointikoneisto, valitse HubSpot CMS.


Haluatko pysyä ajan hermolla?

Tilaa uutiskirjeemme, jossa on tarjolla parhaimmat artikkelit silmäiltävässä muodossa. Älä jää tärkeimmästä tiedosta paitsi.